Raanut ja kasvivärjäys

Raanumallit

Terttu Hakulinen on suunnitellut raanumallit ja kutonut kuvissa esiintyvät raanut. Osa malleista on mukaelmia Aino-Pirtin ja Pellervo-lehden malleista.

Raanuissa käytetyt langat on värjätty kasveilla. Aiheesta löytyy lisää tietoa oheiselta, kasvivärjäyksestä kertovalta sivustolta.

Raanut on tehty käsityönä ja tästä syystä eri versiot samasta mallista voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Kahta samanlaista raanua ei ole. Useimmat sivuilla kuvatut raanut ovat leveydeltään noin 65 cm, mutta raanuista voi olla myös muita leveyksiä. Kaikki kuvat ovat samassa mittakaavassa.

Eri malleja on saatavilla tilanteen mukaan ja keväisin on yleensä paremmat valikoimat. Sivuilla on kuvattu Juhannuksena 2005 valmiina olleet mallit, joista oli valmiina yhdestä neljään eri versiota. Raanuja voi myös tilata.

Hinnat

Raanun hinta riippuu koosta ja mallista. Mitkään kaksi raanua eivät ole koskaan samanlaisia ja täten myös hinnat vaihtelevat hieman. Ohessa olevat hinnat ovat esimerkkejä kuvissa esiintyvistä raanuista kuvaushetkellä ja suuntaa antavia. Raanun hinta tulee aina tarkistaa tilausta tehdessä.

Mallit

Aamuyö elokuussa
Aino
Carmen
Erämaa
Helmikuu
Hiljainen kylä
Ilta merellä
Iltarusko
Jäkälä
Järvimaisema
Joukahainen
Karhuntansis
Katajainen
Kesämaisema
Kevätkukkia
Koivikko
Kuun silta
Lapin poika
Maalaishäät
Mummon jouluesiliina
Nuoruusvuodet 39-44
Orava
Päivänkakkarapelto
Pohjola
Rantakoivut
Siniset illat
Sydämeni tyhjä huone
Talonpoikaisraanu
Tummuva yö
Tuonelan joki
Vanha tupa
Yö ja päivä

Sivustolla esiintyvät raanujen kuvat on kuvannut Tuomas Pulliainen - http://www.pulliainen.fi/tuomas/

Päivitetty 17.04.2009