Raanut ja kasvivärjäys

Reseptit

Alla olevat ohjeet perustuvat Lars Karvosen vuosien kokemuksiin kasvivärjäyksestä. Ohjeet ovat yksinkertaisia perusohjeita, jotka voivat hyvinkin poiketa värjäyskirjojen vastaavista esimerkeistä.

Reseptit ovat noin puolelle kilolle villalankaa. Lankojen tulee olla pestyjä ja muuten käsittelemättömiä (ei hartsipintaisia). Kaikki ohjeet ovat tuoreille kasveille. Lankavyyhdit kannattaa sitoa löyhästi useammasta kohdasta sotkeutumisen välttämiseksi.

Pääpiireittäin värjäyksen vaiheet ovat lankojen puretus, väriliemen keitto, itse värjäys ja huuhdonta.

Jos värjäyksen tekee vain vyyhdin tai pari kerrallaan, saa alun vyyhdeistä väreiltään voimakkaampia.

Puretus

Peruspuretus alunalla. Liuotetaan 25-40g alunaa 10 litraan yli 50 asteista vettä. Laitetaan puoli kiloa lankoja upoksiin vähintään puoleksi tunniksi ja hämmennetään pari kertaa välillä. Puretus tehdään kaikkien alla olevien reseptien langoille ellei erikseen mainita (lähinnä puunkuoret).

Keltaiset värit

Kanerva, sinapinkeltainen. Kaksi sangollista kanervaa keitetään ~20 litrassa vettä tunnin ajan. Siivilöidään kanervat pois. Laitetaan langat kuumaan (ei kiehuvaan) liemeen ja annetaan värjäytyä noin puoli tuntia.

Suopursu, rusehtavankeltainen. Samoin kuin kanerva.

Koivunlehti, puhtaan vaalean keltainen. Yksi sangollinen lehtiä noin 15 litraan vettä. Muutoin samoin kuin kanerva.

Porkkanannaatit, puhtaan vaalean keltainen. Kuten koivun lehdet.

Vihreät värit

Kaikista edellä mainituista keltaisista saa vihreitä, kun värjäyksen jälkeen värjäysveteen sekoitetaan 15-30g rautasulfaattia (FeSO4) 15-20 litraan värjäysnestettä. Jälkivärjätään langat pitämällä niitä liemessä jonkin aikaa lisää. Rautasulfaatti haurastuttaa lankoja, joten langat kannattaa huuhdella pian värjäyksen jälkeen.

Punaiset värit

Helpommin punaisia värejä saadaan Dermocybe-suvun (alasuvun) punahelttaisilla seitikeillä (esim. veri-, veriheltta- ja tulihelttaseitikit).

Yksi sangollinen seitikkejä sekoitetaan 10 litraan vettä. Värjäysastiana tulee käyttää esim. emalipinnoitttua astiaa. Rautapitoinen astia aiheuttaa värin muuttumista ruskeaksi (kuten myöhemmin mainittu rautasulfaattipuretus). Keitetään 15 minuuttia, ei tarvitse siivilöidä. Lisätään langat kun kieuhuminen on lakannut. Lankoja pidetään väriliemessä noin puoli tuntia. Värjäämällä esim. 100g vyyhti kerrallaan, saadaan sarja tumman tiilenpunaisesta vaaleanoranssiin. Aitoa veriseitikkiä tarvitaan vain noin puoli sangollista ja niillä saadaan hyvin syvän punaista väriä. Purettamalla värjättyjä vyyhtejä rautasulfaatilla, kuten vihreän ohjeessa, saadaan ruskeita sävyjä.

Ruskeita sävyjä saadaan myös kiventieralla (kalliokarve), pajunkuorella ja paatsamankuorella. Ne kaikki vaattivat noin 2-3 tunnin keittoajan. Eivät tarvitse puretusta.

Siniset värit

Helpoin tapa saada sinistä on värjätä indigolla. Indigo-värjäyksen perusvaiheet on lueteltu alla.

1. Tehdään perus kyyppi. Sekoitetaan 5g indigoa tilkkaan Sinolia. Liuotetaan desilitraan lämmintä vettä 4g natriumhydroksidia, lisätään natriumhyhdroksidiliuokseen 6g natriumditioniittia ja kaadetaan liuos indigosinolimassan päälle. Pannaan vesihauteeseen ja varovasti sekoitten pidetään 45-60 minuuttia 50-55 asteessa.

2. Värjäysliuos. 10-15 litraa vettä. Liotetaan yksi liivatelehti veteen. Sekoitetaan 20-40ml 20-30% ammoniakkia veteen. Lisätään 10g natriumditioniittia. Kuumennetaan neste 45-60 asteeseen ja pidetään siinä lämpötilassa koko värjäyksen ajan.

Kun lämpötila on saavutettu, sekoitetaan kohdassa 1. tehty kyyppi liokseen ja odotetaan pari minuuttia. Tämän jälkeen värjäys voidaan aloittaa.

3. Värjäys. Kostutettu villalankavyyhti lasketaan värjäysliemeen, pidetään upoksissa noin 5 minuuttia. Nostetaan ylös samalla varovasti puristaen ja kuivaten. Ilma hapettaa vihertävänkellertävän langan parissa minuutissa siniseksi. Värjätään samalla metodilla niin monta vyyhtiä kuin väriä riittää. Hyvällä indigolla 10-20 100g vyyhtiä. Ennen pesua langat huuhdellaan etikkaisessa vedessä.

Päivitetty 24.10.2007